Kiinteistöjaos ja lääkintätekniikan jaos kävivät tutustumiskäynnillä Laakson yhteissairaala -hankkeella 16.10.2025. Paikalle oli päässyt osallistumaan kahdeksan henkilöä. Aamupäiväksi kokoonnuttiin LYS -allianssin Big roomille kuulemaan hanke-esittelyä sekä hankkeen kokemuksia ja näkemyksiä kiinnostavista aiheista, joita olivat mm. projektinhallinta ja sen hyvät käytännöt, muutosten ja kustannusten hallinnan keinot ja työkalut, lääkinnällisten laitteiden hankinnat rakennushankkeeseen liittyen, työmaan valvonta ja tarkastukset sekä lopuksi vielä mielenkiintoisia hankkeessa pohdittuja tai toteutettuja innovaatioita ja teknologisia kehityskohteita. Hankkeelta oli valjastettu puhumaan useita asiantuntijoita ja tietoa tuli niin paljon, että lounaalle siirryttäessä olimme jo melkein hengästyneitä. Eihän se toki ihme ole, että tietoa tuli muutamassa tunnissa todella paljon, onhan kyseessä kuitenkin yksi Suomen suurimpia talonrakennushankkeita, ellei jopa suurin. Esitykset herättivät runsaasti keskustelua ja onneksi lounastaukoon oli varattu sen verran aikaa, että pystyimme jatkamaan keskustelua lounaalla.
Maittavan lounaan jälkeen siirryimme päätoteuttajan johdolla vaihtamaan työmaavarusteet ja saamaan lyhyt työmaan perehdytys. Työmaakierroksella katsoimme työmaan päärakennuksessa olevia valmiimpia tiloja, jotka ovat pääasiassa psykiatrian vuodeosastotiloja. Tässä hankkeessa vahvana tekijänä suunnittelussa ovat olleet tilojen modulaarisuus sekä standardisuus. Tämän huomasi hyvin työmaalla kiertäessään, koska oli vaikea erottaa eri moduuleita tai kerroksia toisistaan, kun tilat olivat niin yhteneväiset. Ainoa selkeä ero näkyi moduulien eri tehosteväreissä. Hankkeen mittaluokasta johtuen työmaalla on yhdenkin osaprojektin osalta hyvin erilaisia rakennusvaiheita käynnissä yhtä aikaa. Toisessa päässä rakennusta on jo hyvinkin valmiita tiloja, kun toisessa päässä rakennusta nostetaan vielä runkoelementtejä. Työmaalla silmiinpistävää oli erittäin hyvä siisteystaso, joka korostui erityisesti matalamman valmiusasteen osissa, joissa perinteisesti on tottunut näkemään enemmän varastoitua tavaraa tai roskia. Työmaata toteutetaan tahtituotannolla ja työmaan suuruus sekä päivän tahti edellyttävät hyvin suunniteltua ja tarkasti aikataulutettua logistiikkaa.
Kiitokset Laakson yhteissairaala -hankkeen esittelijöille meiltä kaikilta ja menestystä hankkeen loppuun saattamiseen.

Kuva 1
Psykiatrian osaston kattoterassilla. Kuva: Salla Itäaho

Kuva 2
Päärakennuksen eri osat ovat työmaalla eri rakennusvaiheissa samaan aikaan. Kuva: Titta Haatainen