Suomen Sairaalatekniikan yhdistys järjesti tällä viikolla Lahdessa Sairaalatekniikan päivät. Tapahtuma kokosi yhteen sairaalatekniikan toimialan ammattilaiset kuulemaan ja keskustelemaan keskeisistä muutostekijöistä, onnistumisista ja hyvistä käytännöistä. Päivät koostuivat laadukkaasta seminaariohjelmasta, näytteilleasettajien ständeistä ja tietoiskuista, yhdistyksen kokouksista sekä päivällisistä. Tapahtuma keräsi ennätysosallistujamäärän – yli 800 osallistujaa. Lahdessa järjestetyt päivät olivat siitä poikkeukselliset, että takana oli nyt yli kahden vuoden koronajakso ja vuoden 2021 päivät jäivät siten pitämättä. Myös ajankohta kesän alussa oli poikkeuksellinen, sillä yleensä tapahtuma on helmikuun alussa.

”Sairaalatekniikan päiville on selvä tilaus. Yhteisen toimialan tilannekuvan jakaminen, ideoiden ja keskusteluaiheiden synnyttäminen seminaareissa sekä uusiin teknisiin ratkaisuihin tutustuminen on tärkeää. Erityisesti se korostuu nyt kun olemme olleet pitkään etäkokousmoodissa ja samaan aikaan käynnissä on historiallisen suuria muutoksia: Hyvinvointialueuudistus, turvallisuusympäristömme muutos, ilmastonmuutos ja digitalisaatio, jotka muuttavat rakenteita ja toimintatapojamme”, toteaa Juha Tiuraniemi, Suomen Sairaalatekniikan yhdistyksen puheenjohtaja.

Sairaalatekniikan päivien esitysmateriaalit katsottavissa yhdistyksen sivuilta.

Seuraavat Sairaalatekniikan päivät järjestetään Helsingissä 8.-9.2.2023.